Déjà-vu

Tämä on todellakin jo nähty juttu. 17.1.2017 oma lyhyt historiani alkoi toistaa taas itseään. Olin tavalliseen tapaani treeneissä, jotka kulkivat aivan normaalisti. Olossa tai vireystilassa ei tuntunut mitään kummallista tai väsymystä. Ensimmäinen tunti tehtiin juoksutekniikkaa ja erilaisia lähtöjä, toinen tunti oli tarkoitus viettää salissa. Omalla kohdalla se jäi 20 minuuttiin. Juoksin suunnanmuutoksia ja otin palloa kiinni. Ensimmäiset kaksi kierrosta meni ihan ok, sain palautetta valmentajalta mitä parantaa ja näihin parannuksiin pyrin. Fiilis oli hyvä. Sitten se tapahtui, taas. Juoksin pari suunnanmuutosta, jonka jälkeen suoraan. Pallo tuli vasemmalta ja kiersin yläkroppaa sinne. POKS. Pienen huudon saattelemana mahalleen lattialle puhaltamaan. Ensimmäiseen "ootko ok"-kysymykseen en pystynyt vastaamaan. Toinen kysymys oli "mihin sattuu", johon sain sanottua "polveen...". Ruumis sivuun ja perus 3 K:ta polveen. En itke (vielä). Polvi vähän jomottelee sisäsivulta ja lumpion mediaalireunalta. Kävelemään pystyn joukkuekaverin avustamana, mutta Graniitin pitkä käytävä oli turhan ylivoimainen ajatus, joten pyörätuoli alle ja kotia kohti. Onni on joukkuekaveri ja poikakaveri, jotka kuskaa rampaa onnetonta.

Kotiin suihkuun ja pienellä painonsiirrolla ikävä muljautus polveen. Sitten tulee se itkukin. Ennestään tiedän, että muljauttelu ei tiedä hyvää. En tietenkään sitä halua uskoa, mutten uskalla toivoa muutakaan.

Seuraavana päivänä kouluun normaalisti kyynärsauvat enemmän henkisenä tukena mukana. Kävelen itse ja polvi tuntuu kantavan ihan hyvin. Ortopedille aika samalle päivälle. Minun polvet tunteva ortopedi ottaa vastaan ja tekee muutamat testiliikkeet. Lähete magneettiin ja loppujoustossa eroa toiseen polveen. Magneettiin saan ajan maanantaille 23.1.2017 ja seuraavana päivänä tulokset.

Lyhyt suomennos: eturistiside poikki. Taas.

Onneton, aivan mitätön tilanne. Pieni kierto. Ottiko kenkä parkettiin kiinni? Oliko lihakset sittenkin väsyneet? Lihasepätasapainoa? Oonko treenannut liian vähän? Vai liikaa? Mitäs riskitekijöitä polvivammoihin omasta kropasta löytyy?

Voisin etsiä syitä tälle, mutta se tuntuu turhalta. Kenenkään ei tarvitse etsiä tälle syyllistä. Näin vaan tapahtui. Taas. Kova paikka, vaikka onhan tämä jo käyty läpi kaksi kertaa. 2012 vasen eturistiside poksahti suunnanmuutoksessa, 2015 oikea eturistiside ja kierukka poksahti taklaustilanteessa. Uutta kierrosta mennään.

Ne ketkä ei minua tunne, niin olen 4-vuotiaasta asti juossut jonkun pallon perässä ja harrastanut monia muitakin lajeja. On siis erittäin rankkaa, kun kroppa ei kestä vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Urheilu on kuitenkin suuri osa mun elämästä sekä minusta itsestänikin. Sanoin on vaikea kuvailla tätä tunnetta, kun näyttää nyt siltä, että pelaajaura oli tässä. Tottakai tästä mennään eteenpäin, mutta just nyt se tuntuu vaikealta ja surulliselta. Tokihan sitä on muitakin lajeja olemassa ja elämä jatkuu.

Veteraanipolvikuntoutujana tiedän mitä vaihtoehtoja minulla on, miten kuntoutus etenee missäkin vaiheessa ja, että tulevaisuudessakin voin vielä juosta ja hyppiä. Tiedän myös, että ihmiset kyselevät nyt pitkään "miten polvi voi", harvaa kysyy miten itse voin. Hassua. Kovempi paikka tämä on päälle ja mielelle kuin polvelle.

Maanantaina 6.2.2017 ortopedille aika ja keskustellaan, että mitä polvelle tehdään.

Jatkellaan sitten asian tiimoilla.